maanantai 2. heinäkuuta 2012

Maailma on julma paikka


Olipa kerran tyttö…

Tyttö on 9-vuotias. Tytön isä murhataan raa’asti kotona. Murhaajaa ei saada kiinni. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 12. Viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä isän murhasta. Viranomaiset kuulustelevat tyttöä kerta toisensa jälkeen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja puhuu totta. Tyttö ihmettelee, miksi häntä koko ajan kuulustellaan, vaikkei hänen sanomisiaan tunnu poliisit uskovan. Tyttö odottaa äidin vapautumista ja odottaa, koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin isän murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 14. Vihdoin hovioikeus vapauttaa äidin. Tyttö odottaa, että pääsee muuttamaan takaisin kotiin. Tyttö suunnittelee huoneensa sisustamista. Juuri, kun toive on toteutumassa, viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tyttö leimataan äitinsä ja äidin ex-miesystävän seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Tyttö yrittää selvitä tästä. Tyttö odottaa äidin vapautumista ja koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 16. Vihdoin hovioikeus vapauttaa äidin. Pääseekö tyttö jo kotiin äitinsä luo?

Olipa kerran poika…

Poika on 7-vuotias. Pojan isä murhataan raa’asti kotona. Murhaajaa ei saada kiinni. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Poika on 10. Viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä isän murhasta. Viranomaiset kuulustelevat poikaa. Poika tekee niin kuin pitää ja puhuu totta. Poliisit ihmettelevät, miksi poika ei tiedä mitä äiti ajattelee isän kuolemasta. Poika vastaa, ettei tiedä siksi, koska ei ole mikään ajatustenlukija. Poika odottaa äidin vapautumista ja odottaa, koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin isän murhasta elinkautiseen vankeuteen. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Poika on 12. Hovioikeus vapauttaa äidin. Nainen, jota poika sanoo äidikseen, alkaa pelätä, että lapset palaavat kotiin. Sijaisäiti näkee äidin kirjeissä uhkauksia ja salamerkityksiä. Poikaa alkaa pelottaa. Poika pelkää, että joutuu palaamaan kotiin. Poika muistaa, että kotona on täytynyt olla kamalaa. Miksi muuten poikaa olisi käsketty salaamaan esim. koulussa kuka on hänen oikea äitinsä ja miksi muuten lehdissä kirjoitettaisiin äidistä kaikkea pahaa. Miksi muuten äiti olisi vankilassa, jos ei olisi rikollinen. Poika kertoo muistojaan miehelle ja naiselle, joita hän kutsuu isäksi ja äidiksi. Poika saa sympatiaa ja huomiota. Pojan kertomuksia kuvataan ja rohkaistaan kertomaan lisää. Poika on tärkeä henkilö. Niin kuin tyttö oli tärkeä murhajutussa, koska oli nähnyt murhaajan. Ja sehän on selvää, että tyttö onkin äidin rikoskumppani. Miksi tyttö muuten olisi joutunut muuttamaan pois sijaiskodista? Pian viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Poika leimataan äitinsä ja äidin ex-miesystävän seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Poika ei ymmärrä, että se ei ole ihan pieni uhraus. Poika pelkää yhdessä ”äidin” ja ”isän” kanssa äidin vapautumista ja, että hän joutuisi palaamaan kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa juttujen kertomista.

Poika on 14. Hovioikeus vapauttaa äidin. Miten pojan käy?

6 kommenttia:

  1. Turha romantisoiminen ei auta. Minä koen kuitenkin niin, että hänet saisi jo vapauttaa. Vankilaa hänen elämässään julkisuuden kera on jo ollut aivan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Syyttömälle kohtuuttomasti. Jos hän on syytön. Vapaana hän joko toimii lain mukaan tai sitten ei. Se mahdollisuus hänelle on joka tapauksessa annettava joskus. Vankila ei tee hänestä parempaa ihmistä. Jos siihen edes on tarvetta.

    VastaaPoista
  2. Olen itse ollut lapsi, joka on joutunut valehtelemaan toisille vanhemmilleni toisista vanhemmistani. Uskoin että vain sillä tavalla sain edelleen hyväksyntää. Myöhemmin jouduin toisten vanhempieni luokse ja valehtelin taas heille, koska uskoin että minusta ei muuten pidetty. Vuosikymmeniä myöhemmin sairastuin psykiatrisesti ja jouduin vuosien psykoterapiaan. Vasta siellä aukesi elämäni raskain solmu; syyllisyys. Säälin Anneli Auerin lapsia, jotka joutuvat vielä tulevaisuudessa kohtaamaan valheensa (joita eivät niitä kertoessaan ole valheiksi kokeneet). Olen myös surullinen siitä, että oikeusvaltiona pidetyssä maassamme voi tapahtua tällainen oikeusmurha!

    VastaaPoista
  3. Nämä lapset tarvitsevat nyt äitiään,,,
    Onko missään mitään adressia Annelin vapauttamisen puolesta?

    VastaaPoista
  4. Hello. Please, allow me to write to you in English because that fits me better than Finnish sometimes.
    I don't know if I can be called a friend of Anneli Auer. Therefore I should know her and in order to know her I should have met her. And I never met her. And she never met me. At least, that is what she declared to the police somewhere in the summer of 2008. She was asked if she knew Joop Wassenaar and/or his wife and she answered no, she had never heard these names before.
    The police asked Anneli Auer if she knew me or my wife, because I was one of the people the police suspected of the killing of her late husband. I was under surveillance from the police up from the very first hours after the killing on the first of December 2006. This surveillance lasted at least until August 2008, when the first investigator of the murder, got fired from his job. In November 2009 I was informed about the fact that I had been a suspect for so long.
    I was the first and only suspect in this criminal case before Anneli Auer, who actively tried to inform the public about what was happening. I myself was writing about it in a local magazine (Satakunnan Työ) and I was interviewed by other local Satakunta media as well as Iltalehti. I also wrote about what happened to me and the other suspects in this case in the media in my home country, the Netherlands. Here I used the title "The destruction of the state of law in Finland".
    As that is what happens here. The downright rape of suspect's rights and the birthgiving to the idea that the policeforce and other authorities such as those who should protect children, should do their job in peace, without any interruption by citizens. That is the reason why I embrace your initiative, this blog. It is not because whether we do or do not like Anneli Auer that we should stand for her rights. It is because in this criminal case our common sense of what is right and what is wrong has been offended in so many, much too many instances.
    I don't have the habit of acting under a pseudonym.

    VastaaPoista
  5. Itselläni on pojan ikäinen poika,ja hän ei todellakaan muista niin vanhoja asioita,eli kyllä pojan jutut on alunperin toisten kertomia,,,

    VastaaPoista
  6. Maailma on todellakin julma paikka!
    Kun tätä kaikkea Anneli Auerille ja hänen perheelleen tapahtunutta seuraa sivusta ei voi kuin toivoa, että Anneli olisi tappanut miehensä. Käsittämätöntä, että voidaan langettaa pitkä tuomio seksuaalirikoksista pelkkien lasten
    kertomusten pohjalta. Niin, onhan mukana toki useita lääkärin/psykologin lausuntoja mutta kun ottaa huomioon mitä kaikkea lapsiparat ovat 2011 syksyyn mennessä joutuneet kärsimään löytyy psyykestä varmaan jälkiä vaikka mistä.
    Pelkästään median aiheuttama ryöpytys ja koulukaverien kiusaaminen/nälvintä on varmasti jättänyt jälkensä.
    Mielenkiintoista sinänsä että nämä kaikki nousivat esiin vasta silloin, kun hovioikeus vapautti Annelin. Eikä mitään ollut havaittavissa sinä aikana,
    kun hän oli viettänyt pitkän ajan vankilassa. Eikä varsinkaan silloin syksyllä 2009, kun motiivia yritettin etsiä väkisin kissojen ja koirien kanssa vaikka mistä.
    ei silloin kukaan huomannut mitään. Vaikka lapsia puhutettiin moneen kertaan.

    Omia lapsiaa raiskaava ihminen on sairas, mieleltään häiriintynyt. Ei välttämättä varsinaisen diagnoosin alainen mutta
    persoonallisuushäiriöstä kärsivä "vähintään". Eikös Anneli viettänyt parisen kuukautta mielentilatutkimuksessa? Eikö selvinnyt
    sieltä puhtain paperin? En muista näin käyneen kenellekään muulle viime aikojen varttihullulle" joka päättää lahdata puolisonsa. Omien lapsien raiskaamisesta puhumattakaan. Personaalisuushäiriöinen ihminenhän ei kykene "sumuttamaan" järjestelmää ja hämäämään tutkimusta.

    Kovin mielenkiintoista on myös kolmen tuomarin hyvin erilainen tulkinta, kyseessä on kuitenkin kaikille samat todisteet ja sama laki.
    No, kaikkihan on salaista seuraavat 60 vuotta, kukaan meistä ei pääse arvioimaan todisteita ja olemaan niistä mitään mieltä.
    Tämä sopii varmaan oikein hyvin Suomen oikeuslaitokselle ja poliisille.

    Mitä taas tulee Jukka S. Lahden murhaan, olen alusta asti ihmetellyt sitä, että miksi uhri huutaisi tappajaansa apuun!
    Siinä vaiheessa kun oma puolisoni olisi hakannut minua 70 kertaa veitsellä voin vannoa etten huutaisi häntä tulemaan auttamaan
    tai luokseni. Melko varmasti juurikin päinvastoin. Mielestäni myös teoria siitä, että Anneli piilotti ruskeakuituisen suojavaatetuksensa
    ja murhavälineensä pakastimeen ontuu hyvin pahasti. Silloin kun hän pääsi käymään kotona, sosiaalityöntekijä kysyi haluaako Anneli
    että hän tulee mukaan vai odottaa autossa. Anneli pyysi hänet mukaan. Jos tarkoitus oli hävittää murha-ase ja suojavaatteet MIKSI
    ihmeessä Anneli olisi halunnut sosiaalityöntekijän mukaan, kun hän vielä itse kysyi "odotanko autossa".

    Kyseessä on yhden perheen tragedia, olen toisaalta hyvin surullinen että minä ja 5 miljonaa muuta tiedämme kaikki yksityiskohdat.
    Tämä asia ei kuuluisi meille kenellekään muulle, perheen pitäisi saada surra tätä kaikessa rauhassa keskenään ja löytää selviytymiskeinot.
    Minulla on paha olla, kun näen tällaista tapahtuvan omassa kotimaassani. Koen oloni kaikkea muuta kuin turvalliseksi.

    En tunne Annelia, ja kuten alussa totesin, toivon todellakin että hän olisi tappanut miehensä, jotta edes pieni osa tästä häneen kohdistuneesta kauheudesta olisi edes osittain oikeutettua. Toisaalta kuten Hovioikeus totesi, jää varteenotettava epäily. Mielestäni enemmänkin kuin
    varteenotettava epäily.
    Yhdeltä ihmiseltä on tuhottu elämä, viety vapaus, perhe, yksityisyys, ihmisarvo, kaikki mikä ihmiselle on tärkeää. Toivon Anneli Auerilla voimia selvitä kaikesta tästä. Toivon myös että jossakin vaiheessa oikeus vielä voittaa.

    VastaaPoista