Maailma on julma paikka

Olipa kerran tyttö…

Tyttö on 9-vuotias. Tytön isä murhataan raa’asti kotona. Murhaajaa ei saada kiinni. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 12. Viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä isän murhasta. Viranomaiset kuulustelevat tyttöä kerta toisensa jälkeen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja puhuu totta. Tyttö ihmettelee, miksi häntä koko ajan kuulustellaan, vaikkei hänen sanomisiaan tunnu poliisit uskovan. Tyttö odottaa äidin vapautumista ja odottaa, koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin isän murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 14. Vihdoin hovioikeus vapauttaa äidin. Tyttö odottaa, että pääsee muuttamaan takaisin kotiin. Tyttö suunnittelee huoneensa sisustamista. Juuri, kun toive on toteutumassa, viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tyttö leimataan äitinsä ja äidin ex-miesystävän seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Tyttö yrittää selvitä tästä. Tyttö odottaa äidin vapautumista ja koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Tyttö tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Tyttö on 16. Vihdoin hovioikeus vapauttaa äidin. Pääseekö tyttö jo kotiin äitinsä luo?

Olipa kerran poika…

Poika on 7-vuotias. Pojan isä murhataan raa’asti kotona. Murhaajaa ei saada kiinni. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Poika on 10. Viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä isän murhasta. Viranomaiset kuulustelevat poikaa. Poika tekee niin kuin pitää ja puhuu totta. Poliisit ihmettelevät, miksi poika ei tiedä mitä äiti ajattelee isän kuolemasta. Poika vastaa, ettei tiedä siksi, koska ei ole mikään ajatustenlukija. Poika odottaa äidin vapautumista ja odottaa, koska saisi muuttaa takaisin kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin isän murhasta elinkautiseen vankeuteen. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa elämäänsä.

Poika on 12. Hovioikeus vapauttaa äidin. Nainen, jota poika sanoo äidikseen, alkaa pelätä, että lapset palaavat kotiin. Sijaisäiti näkee äidin kirjeissä uhkauksia ja salamerkityksiä. Poikaa alkaa pelottaa. Poika pelkää, että joutuu palaamaan kotiin. Poika muistaa, että kotona on täytynyt olla kamalaa. Miksi muuten poikaa olisi käsketty salaamaan esim. koulussa kuka on hänen oikea äitinsä ja miksi muuten lehdissä kirjoitettaisiin äidistä kaikkea pahaa. Miksi muuten äiti olisi vankilassa, jos ei olisi rikollinen. Poika kertoo muistojaan miehelle ja naiselle, joita hän kutsuu isäksi ja äidiksi. Poika saa sympatiaa ja huomiota. Pojan kertomuksia kuvataan ja rohkaistaan kertomaan lisää. Poika on tärkeä henkilö. Niin kuin tyttö oli tärkeä murhajutussa, koska oli nähnyt murhaajan. Ja sehän on selvää, että tyttö onkin äidin rikoskumppani. Miksi tyttö muuten olisi joutunut muuttamaan pois sijaiskodista? Pian viranomaiset vangitsevat äidin epäiltynä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Poika leimataan äitinsä ja äidin ex-miesystävän seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Poika ei ymmärrä, että se ei ole ihan pieni uhraus. Poika pelkää yhdessä ”äidin” ja ”isän” kanssa äidin vapautumista ja, että hän joutuisi palaamaan kotiin. Käräjäoikeus tuomitsee äidin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Poika tekee niin kuin pitää ja jatkaa juttujen kertomista.

Poika on 14. Hovioikeus vapauttaa äidin. Miten pojan käy?

Kotiäiti, minäkö?

Tartuinpa sitten minäkin luuriin ja jätin viestin SK päätoimittajan automaattiin. Kun uutisoinnin tueksi ei oteta yhteyttä asianomaisiin henkilöihin, niin ei eipä ole ihme, että alkeellisimmatkaan faktat eivät eivät kirjoituksessa ole oikein. Täällä työpaikallani kun tätä blogia päivittelen, niin ihmetyttääpä vain, että kuka mahtaa olla se kotiäiti, joka meillä SK:n mukaan asustaa? Entä mikä mahtaa olla se "salaliitto", johon minun katsotaan uskovan?

Ihan normaalia ihmisten käyttäytymistä näiden kaikkien tapahtumien taustalta löytyy. Ihmiset kun nyt vain sattuvat olemaan inhimillisiä kaikkine puutteineen ja epätäydellisyyksineen. Niin myös tuomarit, poliisit kuin syyttäjätkin. Aika hyvin ovat kansalaiset jo sen tiedostaneet, että opettajat ja lääkärit eivät olekaan erehtymättömiä yli-ihmisiä. Näiden muiden viranhaltijoiden kohdalla samaan seikkaan havahtuminen ei ole vielä yhtä pitkällä. 

Parempaa tietoa...

”On luultavaa, että tämän tuomion jälkeen Anneli Auerin syyttömyyteen uskovien määrä vähenee merkittävästi. Mitä mahtavat ajatella ne kolme omilla nimillään blogia kirjoittavaa kotiäitiä, jotka ovat lähteneet julkisesti puolustamaan Annu-äitiä poliisien, syyttäjien ja tuomioistuimen ”salaliittoa” vastaan? ” (SK24.fi 30.6.2012)

Ihmettelin Satakunnan Kansan toimitukseen, miksi minulta ei ole kysytty suoraan, mitä nyt ajattelen, kun Anneli tuomittiin seksuaali- ja väkivaltarikoksista, kun kuitenkin kirjoituksessaan sitä julkisesti ihmettelevät. Vastauksena oli, että kyseessä ei ollut haastattelu vaan lehden kannanotto Auer-juttuun. Päätoimittaja totesi vielä, että tuskin teillä naapureilla on sen parempaa tietoa syyllisyydestä tai syyttömyydestä kuin asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareilla.

Meillä kuitenkin on tietoa. Oikeaa tietoa. Sama tieto on varmasti myös asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareillakin. Jostain syystä he eivät tätä tietoa halua ymmärtää. Varsinkin meitä naapureita tämä asia on koskettanut, toisia aivan henkilökohtaisesti. Jos Satakunnan Kansa haluaa puolustaa rikoksen uhreja, niin nyt se ei sitä tee. Tässä jutussa on useita uhreja. Ei tosin seksuaali- tai väkivaltarikosten uhreja vaikka niin väitettäisiinkin. Pakkotoimien, valehtelun, perättömien väitteiden, salailun, kunnianloukkausten, laittomien uhkauksien, vähättelyn ja muiden inhottavuuksien uhreja on lukuisia. Annun ja Jensin perheet on hajotettu. Asian kanssa on jouduttu painimaan useammassakin perheessä. Ja painajainen vain jatkuu.