sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Törkeä kunnianloukkaus

Pistää vihaksi, sapettaa, tekee voimattoman olon ja saa surkealle miellelle. Nettikiusaaminen. Olen törmännyt reaalielämässäkin ihmisiin, joiden teot ja sanat ovat ilkeitä, tyhmiä, epäjärjellisten pelkojen rienaamia, loukkaavia tai uhkaavia. Usein nämä ovat olleet myös henkilöitä, jotka ovat omasta mielestään vain pitämässä huolta siitä, muut ihmiset noudattavat lakia. He kokevat olevansa lain puolella ja että heillä on siten oikeus uhkailla lainrikkojia fyysisellä ja henkisellä väkivallalla. Itse he eivät tiedosta omalla käytöksellään rikkovansa paitsi hyviä tapoja, niin myös lakia laittomine uhkauksineen. Heillä ei ole minkäänlaista halua ja kykyä asettua toisen asemaan tai jos heillä se onkin, niin silloin he haluavatkin että tuo toinen omassa asemassaan tuntee itsensä pelotelluksi ja olonsa kurjaksi.

Ja nyt näillä ihmisillä on käytössään netti, jonka turvin he voivat nimerkkiensä suojissa loputtomasti kiusata esimerkiksi 15-vuotiaita tyttöjä kertomalla, että nämä eivät ulkonäöltään muistuta isäänsä ja siten tuskin ovat isiensä lapsia tai väittämällä näitä murhaajiksi ja pahoinpitelijöiksi. Luin viikonloppuna kolmesta poliisista, jotka työskentelevät netissä tapahtuvan  kiusaamisen ja rikosten selvittelyssä. Laitoin Rantakoski nimimerkillä kirjoittavasta henkilöstä nettipoliisille viestin ja toivoin apua kiusaamisen lopettamiseen. Katsotaan tuleeko sitä.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että vihdoinkin asiaan on puututtu. Olen järkytyksella seurannut, miten on saanut vapaasti keskustelupalstoilla häväistä, herjata ja levittää perättömiä lausumia. Nyt ei enää voi tämän antaa jatkua. Keskustelupalstat ovat verrattavissa julkisiin paikkoihin, mutta ne antavat näille selkeästi häiriintyneille henkilöille mahdollisuuden rienata tuomatta julki henkilöllisyyttään. Tämän mainitun nimimerkin häiriköintiä on jatkunut jo liian pitkään, siitä on siis todella näyttöä viranomaistoimenpiteisiin. Toivottavasti asia otetaan vakavasti, ja jos ei, niin voitaneen tulkita se jonkin asteiseksi kanssarikollisuudeksi.
    Olen sydämestäni pahoillani, että aikuiset ihmiset voivat tällä alatyylisellä kirjoittelullaan aiheuttaa surua ja tuskaa nuorelle, joka tahtomattaan on joutunut äärimmäisen vaikeaan elämän tilanteeseen. Toivon,että hänellä on vielä voimia kestää tämä. Olen vakuuttunut, että ennen pitkää nämä herjaajat joutuvat sanomisistaan tilille.

    VastaaPoista